Oppia merestä -keskustelutilaisuuden teemana ovat ihmisten suhde mereen sekä meri inspiraation ja kasvun paikkana. Opettaako meri muutakin kuin merenkulun taitoja? Aiheesta on puhumassa nuorten kanssa työskenteleviä ja toimivia koulutuksen asiantuntijoita.
Museolehtori Johanna Aartomaa Suomen merimuseosta valottaa, millainen suhde suomalaisilla on Itämereen viime vuonna toteutetun valtakunnallisen kyselytutkimuksen perusteella. Kyselyn teettivät John Nurmisen Säätiö ja Suomen merimuseo, ja sen toteutti Kantar Public.
Kirjailija-opettaja ja Itämeri-lähettiläs Leena Paasio kertoo alustuksessaan nuorten kasvattamisesta kaunokirjallisuuden avulla. Esimerkkeinä Paasiolla ovat hänen kirjoittamansa nuortenromaanit: trillerimäinen teospari Harmaja luode seitsemän (2022) ja Bengtskär itä kahdeksan (2023) sekä syksyllä 2024 ilmestyvä Meren koskettamat.
Projektipäällikkö Juho Peltonen puhuu merivalmennusmenetelmästä (sail training) ja siitä, miten nuoret aikuiset ovat kokeneet meren ja purjehduksen vahvistaneen heidän uskoaan omiin kykyihinsä. Peltonen työskentelee nuorten aikuisten yhteiskunnallista osallisuutta vahvistavassa Jiippi-hankkeessa. Hankkeessa purjehditaan mm. Suomen merimuseon omistamalla luotsikutteri Pitkäpaadella.
Alustusten jälkeiseen keskusteluun osallistuu edellä mainittujen lisäksi merikapteeni Eini Hakala. Kotkan pursiseurassa koulutuspäällikkönä toimivalla Hakalalla on vahva kokemus niin ammatillisen merenkulun kuin vapaa-ajan purjehduksenkin koulutuksesta.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton ja sitä voi seurata paikan päällä Vellamon auditoriossa. Tilaisuuden jälkeen ehtii vielä tutustua Merikeskus Vellamon näyttelyihin, kuten uuteen Oceanista – muoti ja meri -näyttelyyn. Näyttelyihin on vapaa pääsy klo 17-20 keskiviikkoisin.
Kuva: Luotsikutteri Pitkäpaasi Helsingin edustalla. Kuva: Johanna Aartomaa.