Suomenlahdella purjehtivat kauppa-alukset kuljettivat 1700-luvulla tonneittain siirtomaissa tuotettua sokeria, kahvia, väriaineita ja metalleja sekä erilaisia eurooppalaisia tuotteita pohjoisen Itämeren suuriin satamakaupunkeihin. Haaksirikkoja sattui vuosittain, toisinaan yhden myrskyn aikana useitakin. Niiden seurauksena meren pohjaan päätyivät laivojen mukana myös niiden lastit, laivan käyttötavarat ja mukana olleiden ihmisten henkilökohtaiset tavarat, pahimmillaan myös ihmiset itse.
Tässä esitelmässä kerrotaan aiemmin St. Mikaelina tunnetun Borstö I –hylyn ja Jussarön salmeen uponneen Jussarö II –hylyn löydöistä sekä maailmasta niiden taustalla. Esitelmän pitää intendentti, meriarkeologi Riikka Alvik Museoviraston Kulttuuriympäristöpalveluista. Esitelmä liittyy Suomen merimuseon kokoelmiin ja päänäyttelyyn.
HUOMIO! Teknisistä vastoinkäymisistä johtuen tämän päivän Tietoherkkua ei valitettavasti saada striimattua suorana. On mahdollista, että tallenne saadaan joka tapauksessa talteen ja se olisi täten jälkikäteen katsottavissa. Seuraattehan ilmoitteluamme.
Yleisö on tervetullut seuraamaan esitystä paikan päälle Vellamon auditorioon. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Kuvassa Borstö I -hylystä nostettuja kultaisia nuuskarasioita. Kuva Jani Gerkman, Suomen merimuseo.