Alussa oli puu, joki ja visio. Puusta syntyi vietävän hyviä tuotteita ja Kymenlaakson identiteetin perusta. Tehtaan siluetti on ollut osa alueen kaupunki- ja mielenmaisemaa vuosikymmenten ajan. Miten vahvasta teollisesta kulttuuriperinnöstä tehdään voimavara nykyhetkessä ja tulevaisuudessa?

Miltä teollisuus tuntuu? -seminaarissa kerrotaan esimerkkejä erilaisista tavoista tuoda esille alueiden teollista perintöä:

Tutkijatohtori Tiina Kuokkanen Oulun yliopistosta kertoo Piippumuistoja -tutkimushankkeesta, jossa on kerätty tehtaiden piippuihin liittyviä muistoja ja selvitetty piippujen merkitystä nykypäivän arkiympäristöissä. Lisäksi hän kertoo siitä, miltä teollisuustyö sahoilla on tuntunut.

Piipuistaan tunnetun Varkauden teollista historiaa on puolestaan rakennettu jo pidempään osaksi alueen matkailupalveluita. Varkauden museokeskus Konstin museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta kertoo, miten tähän on päästy ja mikä vaikutus teollisuusperinnöllä on alueelle nykyisin. Melaranta on myös teollisuusperintöseuran puheenjohtaja ja hän esittelee teollisuusperintömatkailua edistävää teollisuusperintöreittihanketta, jossa Kymenlaakson museokin on mukana.

Tilaisuuden päättää arkkitehti Tapani Mustonen, jonka esityksessä pääsemme kuulemaan Sunilan tehdasalueen historiasta, alueen rakentumisesta ja tehdasalueen rakennusperinnön arvoista.

Yleisö pääsee tietysti kommentoimaan esityksiä ja kertomaan omat näkemyksensä Kymenlaakson teollisuusperinnön merkityksestä niin itselleen kuin alueellemmekin.

Ohjelma

Kohteita ja kohtaamisia – teollisuusarkeologista tutkimusta Piippumuistoja-hankkeessa
FT, tutkijatohtori Tiina Kuokkanen, Oulun yliopisto

Elämysten, elinvoiman ja eurojen teollisuusperintö – Tapauksena Vanha Varkaus
Hanna-Kaisa Melaranta, museotoimenjohtaja, Varkauden museokeskus Konsti ja puheenjohtaja Teollisuusperintöseura ry.

Sunilan tehdasalueen rakennushistoriaa
Tapani Mustonen, arkkitehti SAFA

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Sitä voi seurata paikan päällä Merikeskus Vellamon auditoriossa, ja se myös suoratoistetaan Vellamon YouTube-kanavalla.

Linkki striimiin:
youtube.com/live/eCDRLwhkRxg

Seminaari on osa Puun vuoro -näyttelyn oheisohjelmaa ja viimeinen Miltä teollisuus tuntuu? -keskustelusarjan tilaisuuksista vuonna 2023.

 

Muistatko vielä tämän piipun? Voikkaan tehtaan höyryvoimalaitoksen yli satametrinen, vuonna 1933 muurattu tiilipiippu räjäytettiin 6.6.2005. Seuraavana vuonna koko tehtaan toiminta lopetettiin. Kuva: Poikilo-museot.

Kutsu ystäväsi mukaan :)