Majakat ja loistot ovat osa rakennus- ja kulttuurihistoriaa, merenkulun historiaa ja meriturvallisuutta. Ne ovat kotisaaria, tukikohtia, kiintopisteitä, muistoja ja monin paikoin myös sotavuosien taistelupaikkoja ja sijaiskärsijöitä. Majakoita on kadonnut maisemasta mm. myrskyjen ja tuhotöiden takia. Sodat ovat vieneet niistä osan: majakoita ovat hävittäneet suomalaiset itse ja muutaman on tuhonnut vihollinen. Eniten suomalaismajakoita on kuitenkin menetetty rauhanehtojen myötä tapahtuneiden alueluovutusten yhteydessä.
Osa majakoiden kiehtovuutta on niiden massiivisuudessa sekä sijainnissa ‒ ulkoluodoilla, säiden armoilla. Myös majakkasaarten elämäntapa, elämä meren ympäröimillä karuilla luodoilla, erossa muusta yhteiskunnasta, on luonut myyttisyyttä niiden ympärille.
Nimenä moni menetetyistä majakoista on tuttu: Suursaari, Hanhipaasi, Ruuskeri, Narvi, Seivästö. Osasta jäi jäljelle vain kasa kiviä, osa on yhä olemassa. Näyttely esittelee kertomusten ja upeiden valokuvien avulla niitä majakoita, jotka Suomi on sotien tai rauhansopimusten seurauksena menettänyt.
Forum Marinumin tuottama Menetetyt majakat -näyttely perustuu Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin samannimiseen tietokirjaan.