Suomen Majakkaseura julkaisee 14.8.2020 kirjan Majakoiden ja luotsien Porkkala. Kirjan toimittaja, Majakkaseuran julkaisuvastaava Pekka Väisänen kertoo sanoin ja kuvin Kirkkonummen Porkkalan merihistoriasta Merikeskus Vellamon auditoriossa torstaina 13.8.2020 klo 16. Esitelmän jälkeen on mahdollisuus katsoa Majakkaseuran toiminnasta kertova elokuva Matkani majakalle (35 min). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Samana päivänä klo 15.45-17.15 Vellamon aulassa on Majakkaseuran myyntipiste, josta voi ostaa mm. Majakkasaaret 2021 -kalenterin ja Porkkalasta kertovan uutuuskirjan, mikäli se saadaan painosta tilaisuuteen ajoissa.
Majakoiden ja luotsien Porkkala ulottuu 1200-luvulta nykypäivään. Painopiste on majakoiden ja luotsauksen kultakaudella eli 1800-luvun alusta 1920-luvulle. Kirjan keskeistä antia ovat tarkat selvitykset Suomen vanhimman säilyneen majakkarakennelman Rönnskärin majakan vaiheikkaasta historiasta sekä vuonna 1920 valmistuneen Kallbådan majakan vaiheista.
1800-luvulla majakat ja luotsaus toimivat tiiviissä symbioosissa eikä Porkkalan majakkahistoriaa voisi kuvata kertomatta samalla alueen luotseista. Kirja kertoo laajasti majakanvartija- ja luotsiperheiden arjesta ja elämästä luonnon armoilla ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Se kertoo myös viidestä sodasta ja yhdestä miehityksestä, jotka ovat Porkkalaa koetelleet 300 vuoden aikana. Myös alueen dramaattisimmat haaksirikot on selostettu perusteellisesti.
Teoksessa on runsas kuvitus (n. 260 kuvaa, karttaa ja piirrosta) ja 304 sivua. Kirja julkaistaan erikseen suomeksi ja ruotsiksi.
Majakoiden ja luotsien Porkkala on Suomen Majakkaseuran kustantama. Sitä saa vain seuran tapahtumista ja tilaamalla postitse osoitteesta julkaisut@majakkaseura.fi.