Inkeriläinen perhealbumi -näyttely heijastaa sirpaleita inkeriläisten kohtaloista. Valokuvat on kerätty eri maissa asuvilta ihmisiltä, joiden juuret ulottuvat Inkeriin. Näyttelyn kautta piirtyy myös kuva Inkerin lähihistoriasta. Mukana on kuvia ja kaksi tarinaa Kyminlinnan pakolaisleiristä, jossa oli inkeriläisiä vanhuksia ja muutenkin tuen tarpeessa olevia. Leiri oli toiminnassa vuodesta 1922 talvisodan syttymiseen saakka.
Inkeriläiset joutuivat viime vuosisadalla etnisen vainon uhriksi. Ihmiset karkotettiin pois kotiseudultaan, kymmenet tuhannet vangittiin ja tuomittiin vankileireille. Kuolemantuomioita jaettiin herkästi etenkin kiihkeimpinä vainon vuosina 1937–38. Stalinin hullunmyllyn seurauksena perheet hajosivat ja yhteydet omaisiin katkesivat. Joskus lopullisesti.
Valokuvalla on hajalle revitylle Inkerin kansalle erityisen tärkeä merkitys. Sitä kuvaa Kazakstaniin karkotetun inkeriläisperheen lähettämän valokuvan takana oleva liikuttava teksti ”Kohtalo erottaa, kuva yhdistää”, joka on poimittu näyttelyn otsikkoon. Karkotustiet kiertänyt kuva saattaa olla ainoa muisto omaisista. Repaleisenakin se kantaa rakkaita ja joskus myös raskaita muistoja.
Näyttelyvalokuvien kerääminen alkoi vuonna 2004, ja niistä koostettiin ensin venäjän- ja ruotsinkieliset näyttelyt. Vuonna 2020 Nouse Inkeri ry:n jäsenet toimeenpanivat keräyksen, joka mahdollisti myös suomenkielisen näyttelyn valmistamisen. Näyttelyn on koonnut VTT Helena Miettinen.
Valokuviin voi tutustua Monitoimitila Ruuman aukioloaikoina. Vapaa pääsy.
Kuva: Kun inkeriläisten maatilat kollektivisoitiin, entisistä talonpojista tuli kolhosniekkoja. Kuvassa Tillasin kolhoosin naiset esittelemässä porkkanasatoa 1930-luvun lopulla.