Kaiken taiteellisen toiminnan alku ja loppu on ympärilläni olevan maailman esittäminen sisälläni olevan maailman kautta.
– Johann Wolfgang von Goethe
Taiteilija Olavi Heino kertoo teoksistaan:
Fort Slavaa kuvaavista maalauksista
Olen mieltynyt maalaamaan sarjallisesti. Nyt aika oli otollinen Fort Slava -sarjan maalaamiseen. Maalaussarjan kokonaisuuden suunnittelu, kun tähtäimessä on näyttely, vaatii erilaista valmistelua kuin vain yksittäisen maalauksen luominen. Sarjassa yhdellä maalauksella ei tarvitse tyhjentää koko luomisarsenaalia, vaan sen voi jakaa kuten nyt 20 maalaukseen. On kyse kokonaisuuden välittämästä kuvasta, jota voisi verrata runoon: yksi säe vastaa yhtä maalausta ja runo kokonaisuudessaan maalaussarjaa.
Pyrin Fort Slava -maalauksissa lähestymään aihetta puhtaan maalauksen keinoin, en niinkään pikkutarkasti jäljentäen. Työstän sarjan maalauksia tunteitteni ja näkemysteni kautta. Mitä moni-ilmeisemmin kykenen varioimaan värejä ja muotoja, sitä elävämpiä maalauksista tulee. Sarjan jokaisen maalaukseen syntyy tekemisen myötä omanlaisensa maailma, joka minun täytyy kokeilun kautta saattaa näkyväksi.
Muoto, väri ja hahmo ovat keinoja, jotka auttavat päämäärän saavuttamisessa, työkaluja, joilla työskentelen, eivätkä ne kiinnosta minua niiden itsensä vuoksi. – Edward Hopper
Fort Slavaa kuvaavista runoista
Runo on minulle mielen kuvien toteutuma. Asetan runon kuvat tiettyyn järjestykseen sanojen, säkeiden ja säkeistöjen kokonaisuudeksi, joka ilmentää tunteitani ja ajatuksiani runon kohteesta Fort Slavasta. Runot ovat minulle keino laventaa lyyristä liikkumatilaani sellaisessa kokonaisuudessa, joka minulle on ennestään vieras runoilijana. Näiden runojen syntyyn on vaikuttanut suuresti viehtymykseni raunioihin. Runot luovat tiloja, paikkoja ja aikoja kielen avulla. Runoja yhdistävät rauniot ja meri. Ne kuvaavat surua, kuolemaa ja historiaa.
Kun kirjoitin runoja, ne siivilöityivät oman mieleni läpi, mutta myös kolmen minulle tärkeän runoilijan kautta: T. S. Eliotin, Eugène Guillevicin ja Georg Traklin. Näin sain mieleni ja tunteideni kaaokseen lisää tartuntapintoja ja kulttuurisia syvänteitä, jotka avaavat runoja toivoakseni moneen suuntaan.
Maalaus ei ole ollut ensin eikä myöskään runo, vaan ne molemmat ovat valmistuneet prosessin aikana omalla ajallaan. Olen kuitenkin havainnut, että kuva ja sana käyvät jossain alitajunnan tasolla vuoropuhelua keskenään, mikä on vaikuttanut joihinkin ratkaisuihini häilyviä sisältöjä pohtiessani.