Ruuman pienoisnäyttelyssä on esillä kuvataideopettaja Virve Kukkosen valokuvia valon läikähdyksistä ja varjoista. Kyseessä on kertomus rintasyövän sairastamisesta koronasulun aikaan.

”Pahimpaan korona-aikaan sairastuin rintasyöpään. Hoidot heikensivät immuunipuolustustani, ja minun piti välttää sosiaalisia kontakteja. Eristäydyin kotiin kymmeneksi kuukaudeksi. Kaiken kurjan ja pahan olon keskellä aloin kiinnittää huomiota valon heijastuksiin ja varjoihin seinillä ja rupesin kuvaamaan niitä. Osaan kuvista olen asettautunut itse varjona mukaan. Niistä voi seurata sairauden kulkua, hiusten lähtöä ja laihtumista. Kuvat ovat itselleni kuitenkin olleet voimauttavia ja tuoneet iloa. Ne ovat minusta kauniita, vaikka olenkin pyrkinyt dokumentoimaan valon läikähdyksiä arkisissa tilanteissa kuten pyykeissä.

Valokuvien rinnalla kulkee pätkiä sairaskertomuksestani. Kuvien ja tekstien välille syntyy vuoropuhelua raskaiden ja pelottavien teemojen sekä herkkien ja aineettomien asioiden välille. Valon läikähdyksien kuvaaminen on pitänyt minua kiinni elämän ja työn syrjässä. Toivon, että valokuvani voisivat tuoda iloa ja toivoa myös muille.”

Valon läikähdyksiä -pienoisnäyttelyyn voi tutustua maksutta Ruuman aukioloaikoina.

Kutsu ystäväsi mukaan :)