Heidi Heinosen maalauksissa iloitaan elämästä ja kaikesta elollisesta. Maalaukset rönsyilevät runsauttaan, ja niistä välittyvä riemu kuljettaa pimenevänä vuodenaikana katsojansa mukaan värijuhlaan, jossa jokainen voi hetkeksi unohtaa arjen rutiinit ja heittäytyä lempiväriensä vietäväksi. Muusana teoksissa on toiminut musiikki, muotokieli on ammennettu luonnosta. Heinosen puoliabstrakti veitsellä muotoiltu kädenjälki jättää tilaa myös katsojan omalle tulkinnalle.

Eväitä käden ja silmän yhteispelille Heidi Heinonen on saanut muotoilijan, graafisen ja tekstiilialan sekä kuvataiteen opinnoista. Hän kuitenkin uskoo, ettei maalaamaan opita koulunpenkillä, vaan tekemään oppii vain tekemällä. Kun taiteilija viettää paljon aikaa maalaamisen parissa, hänelle syntyy oma tunnistettava käsiala. Heinosen teoksissa tämä on vahvasti havaittavissa.

Elämä on ihanaa -pienoisnäyttelyyn voi tutustua maksutta Ruuman aukioloaikoina.

Kutsu ystäväsi mukaan :)