Erkki Kukkosen valokuvat ovat Kiinasta, Intiasta ja Indonesiasta vuosilta 1981-2006. Viimeisellä kuvausmatkalla kävi selväksi, että purjelaivat olivat täysin kadonneet Kiinan ja Intian vanhoista satamista. Indonesian purjelaivat liikkuvat nykyisin moottorivoimalla, joten mastot ja purjeet ovat mennyttä aikaa.
Erkki Kukkosen kotiseudulla Pohjois-Karjalassa ei ollut merta eikä laivoja, mutta Helsinkiin muutettuaan Kukkonen noteerasi pian vanhat hiekkajaalat Pohjoisrannan T-laiturissa. Hän päätyi lopulta asumaankin yhteen niistä. Jaalat joutuivat väistymään 1970-luvun alkupuolella laiturin remontin tieltä, mutta elämä laivojen parissa jatkui monia vuosia Suomenlinnassa.
Kukkonen matkusti reppureissaajana Kaakkois-Aasiaan vuonna 1981. Sri Lankalla Colombon satamassa hän näki sattumalta vanhoja intialaisia purjelaivoja, jotka antoivat syyn tutkia tarkemmin maan purjelaivakantaa. Intiasta löytyikin useita satamia monentyyppisine paatteineen. Kamera oli luonnollisesti aina mukana valmiiksi ”ladattuna”.
Erkki Kukkonen on julkaissut aiheesta myös kirjan Tuulten viemää, jossa hän esittelee sanoin ja kuvin kuvauskohteitaan, historiallisia purjelaivoja ja satamia.
Tuulten viemää -näyttelyyn pääsee tutustumaan maksutta Ruuman aukioloaikoina.
Kuva: Erkki Kukkonen