Happihyppely

 

Nosturit

Taivaita vasten laiturilta kohoaa neljä komeaa satamanosturia eli raanaa. Kantasataman toiminnot ovat supistuneet vuonna 1971 avatun Hietasen sataman ja 1989 käyttöön tulleen Mussalon syväsataman myötä ja samalla nosturit ovat muuttuneet työkaluista muistomerkeiksi ja satamakaupungin maiseman oikeutetuiksi osiksi.

Nostureista kaksi uusinta (n:ot 27 ja 35) seisovat aivan merikeskuksen vieressä. Hieman etäämpänä on nosturi vuodelta 1950 (n:o 9) ja Merikeskus Vellamosta kauimpana seisoo sinihyttinen nosturi n:o 23.

Nosturi n:o 9

Valmistusvuosi: 1950
Valmistaja: Francke Werke AG

Valmistuspaikka: Saksan liittotasavalta, Bremen
Painoraja: 5 000 kg
Paino: 130 tn
Ulottuma: 22 m
Kymenlaakson museon kokoelmat

Härniemen vanhin pystyssä oleva nosturi on alun perin ollut kahmarinosturina läheisellä Välilaiturilla. Nykyiselle paikalleen se on siirretty 1980-luvun lopulla, kun Välilaiturille tehtiin matkustajalaivapaikka. Nosturissa oli alun perin keltaiseksi maalattu, puupintainen koppi.

Vieressä ollut samanlainen nosturi n:o 10 purettiin kesällä 2013. Samantyyppiset nosturit olivat aina ryhminä ja painavia taakkoja voitiin nostaa kahdella nosturilla yhtä aikaa. Tällöin nostureilla kuitenkin tuli olla sama nostokyky.

Nosturi n:o 23

Valmistusvuosi: 1962
Valmistaja: Valmet Oy

Valmistuspaikka: Suomi, Turku
Painoraja: 3 000 kg
Ulottuma: 25 m
Kymenlaakson museon kokoelmat

Sinihyttisen nosturin viimeinen työ oli puutavaran lastaus MS Christaan. Sininen väri oli tunnusomainen Valmetin nostureille. Nosturi on aina ollut käytössä samalla laituriosuudella, mikä erottaa sen muista museoiduista nostureista.

 

Nosturi n:o 35

Valmistusvuosi: 1971
Valmistaja: Oy Wärtsilä Ab

Valmistuspaikka: Suomi, Turku
Painoraja: 12 000 kg
Paino: 200 tn
Ulottuma: 24 m
Kymenlaakson museon kokoelmat

Nosturin on alun perin ostanut Sunila Oy selluloosatehtaansa laituriin. Edelleen toimiva selluloosatehdas näkyy satamalahden vastarannalla. Kaupunki on myöhemmin lunastanut nosturin ja se on siirretty Härniemen laituriin eli nykyiselle paikalleen. Ylipäätään satamanostureille on tyypillistä, että nosturit on aika ajoin purettu ja siirretty uuteen käyttöpaikkaan käyttötarpeiden muuttuessa.

Nosturi n:o 27

Valmistusvuosi: 1962
Valmistaja: Wärtsilä-yhtymä O/Y

Valmistuspaikka: Suomi, Turku
Painoraja: 8 000 kg
Paino: 160 tn
Ulottuma: 26 m
Kymenlaakson museon kokoelmat

Nosturi on alun perin ollut käytössä lähinnä läheisellä vastarannalla näkyvällä Puolanlaiturilla, joka tunnetaan nykyisin nimellä Hietanen Etelä. Nimitys ”Puolanlaituri” viittaa siihen, että laituria käyttivät Puolasta hiililasteja tuovat laivat. Nostureiden 27 ja 35 hyttien punainen väri on tunnusomainen Wärtsilän valmistamilla nostureille.

 

 

Magneettimiinanraivain MRK/Mg 3 P
– ”Pikku miinapölkky”

Valmistettu 1940-luvulla
Kokonaispituus 13,3 m
Kokonaispaino 6,8 t
Kymenlaakson museon kokoelmat

Magneettimiinojen raivauksessa käytettiin laitetta, jolla sähkövirran avulla saatiin aikaan voimakas magneettinen kenttä. Laitetta hinattiin niin pitkällä hinausköydellä, että raivattava miina räjähti vähintään 100 metrin etäisyydellä hinaavan laivan perässä. Kokonaisuuteen kuului ”pölkyn” lisäksi kaapeli uimureineen, kela ja virtalähde virrankääntäjineen.

”Kotkan Kana”

Veturityyppi Vr1, kutsumanimeltään ”Kana”
Valmistaja: Hanomag, Saksa
Paino: 44,8 t
Valmistusvuosi: 1923
Kymenlaakson museon kokoelmat

”Kanoja” käytettiin järjestelytyöhön suurilla ratapihoilla. Veturityyppi oli käytössä 1970-luvun puoliväliin saakka. Kantasatama on luonteva paikka Vr1-tyypin veturille, sillä rautatieliikenteen sujuvuus oli ratkaisevan tärkeää sataman toimintakyvylle. Nyt asvaltin peittämillä avoimilla kentillä risteili raiteita, joille järjestelyveturit siirtelivät jatkuvana virtana paperirullilla ja sellupaaleilla lastattuja tavaravaunuja ja veivät tyhjiä vaunuja pois.

Lempinimensä ”Kana” kolmiakselinen veturityyppi on saanut hieman nyökkivästä kulustaan, kun vedettävänä ei ole vaunuja.

 

Hulda, pelastusristeilijän apuvene

Rakentaja: Schiffs- und Bootswerft Fr. Schweers
Rakennuspaikka: Berne, Saksan liittotasavalta
Rakennusvuosi: 1982
Kymenlaakson museon kokoelmat

Huldaa on käytetty meripelastusristeilijä Ossi Barckin apuveneenä vuosina 1982–2001. Ossi Barckin kotisatamana oli Neste Oy:n öljysatama Porvoon Sköldvikissä eli Kilpilahdessa. Pelastusristeilijä oli nimetty Nesteen varustamon ensimmäisen säiliölaivan päällikön, merikapteeni Ossi Barckin mukaan ja apuvene Hulda sai puolestaan nimensä merikapteenin vaimolta.

Sammutusvene HM-71

Rakentaja: Valmet Oy
Rakennuspaikka: Katajanokka, Helsinki
Rakennusvuosi:1954
Pituus: 17 m
Paino: 34 tn
Suomen merimuseon kokoelmat

Merikeskus Vellamon portinpielessä ensimmäisenä tulee vastaan Helsingin pelastuslaitoksen sammutusvene HM-71, joka on tiettävästi ensimmäinen palolaitoksen käyttöön varta vasten tehty alus Suomessa. Se on valmistunut vuonna 1954 Valmetin Katajanokalta telakalta Helsingin palolaitoksen käyttöön ja ollut virkakäytössä 2000-luvun lopulle saakka. Nykyinen ohjaushytti on rakennettu aluksen peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1988 Larsen Marinin telakalla Loviisassa.

Helsingin kaupunki lahjoitti aluksen Suomen merimuseolle vuonna 2011. Alus on alkuperäisellä, kiskopyörillä varustetulla veteenlaskukelkallaan.

Majakkalaiva Kemi

Rakentaja: Porin konepaja
Rakennusvuosi 1901

Aktiivikäytössä vuoteen 1974
Pituus 30,09 m
Leveys 6,9 m
Uppouma 257 tn

Höyrykone 166 ihv
Suomen merimuseon kokoelmat

Helsingin tuloväylän turvallisuuden parantamiseksi luotsilaitoksen ylihallitus päätti vuonna 1899 tilata omilla koneillaan kulkevan, jäiden puristusta kestävän majakkalaivan. Porin konepajalta tilattu ja ensimmäisen asemapaikkansa mukaan Äransgrundiksi kastettu alus valmistui vuonna 1901. Aluksen tehtävänä oli toimia varamajakkana ja luotsivartiopaikkana.

Lue lisää majakkalaiva Kemistä

Kemi avataan yleisölle kannen ja sisätilojen kunnostuksen jälkeen Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa.

Jäänmurtaja Tarmo Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa Kotkassa 2017.

Jäänmurtaja Tarmo

Rakentaja: W. G. Armstrong, Whitworth & Co
Rakennusvuosi 1907
Aktiivikäytössä vuoteen 1970
Pituus 67,1 m
Leveys 14,3 m
Uppouma 2 300 tn
Kahden höyrykoneen yhteisteho 3850 ihv
Suomen merimuseon kokoelmat

Englannissa (Newcastle upon Tyne) rakennettu Tarmo edustaa teräväkeulaista, amerikkalaista jäänmurtajatyyppiä. Se oli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten voimakkain ja tehokkain murtaja. Vaikeammissa jääoloissa alus kulki tekemällä syöksyjä jäätä vastaan. Jäissä kulkua helpotti 1900-luvun alun uutuus keulapotkuri.

Lue lisää jäänmurtaja Tarmosta
 

Luotsikutteri Pitkäpaasi

Suunnittelija ja rakentaja: Colin Archer veistämöineen
Rakennuspaikka: Larvik, Norja
Rakennusvuosi: 1898
Pituus peräsimen kanssa 10,10 m 
Kokonaispituus keulapuomin kanssa 13,30 m
Leveys 3,70 m
Syväys 1,70 m
Uppouma 11 tn
Suomen merimuseon kokoelmat

Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema Pitkäpaasi palasi Suomeen vuonna 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen Ranskasta lähes 30 yrityksen ja yhteisön tuella. Alkuperäiseen asuun kunnostettu luotsikutteri laskettiin vesille Helsingissä kesällä 2003, ja se kuuluu nykyään Suomen merimuseon kokoelmiin purjehtivana museoaluksena.

Pitkäpaasi on merenkulkuhistoriamme kannalta erittäin arvokas. Se tilattiin Colin Archerin veistämöltä Norjasta Merenkulkulaitoksen edeltäjälle, Suomen luotsi- ja majakkalaitokselle vuonna 1898. Alus on laitoksen historian kuuluisimman tyyppiluokan ainoa säilynyt edustaja. Vastaavia Archerin aikoinaan rakentamia luotsiveneitä on Pitkäpaaden lisäksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja purjehduskuntoisena ainoastaan yksi kappale Norjassa.

Lue lisää luotsikutteri Pitkäpaadesta

Luotsikutteri L-102

Rakentaja: Haminan konepaja
Rakennusvuosi: 1963
Aktiivikäytössä vuoteen 2013
Pituus 12.5 m
Leveys 3,8 m
Syväys 1,8 m
170 hevosvoiman 12-sylinterinen Deutzin meridiesel
Suomen merimuseon kokoelmat

Finnpilot Pilotage Oy:ltä lahjoituksena saatu teräsrunkoinen luotsikutteri L-102 (ex MKL-4131, ex L-655) on valmistunut Haminan konepajalla vuonna 1963. Erittäin toimivana pidettyä alusta on käytetty Orrengrundissa ja Puumalassa, jonka tukiasemalta ja suoraan virkakäytöstä alus saapui Kotkaan Merikeskus Vellamon museolaituriin kesällä 2013.

Luotsikutteri täydentää ikänsä ja mallinsa puolesta hyvin Suomen kansalliskokoelmiin kuuluvien luotsikuttereiden ketjua ja luotsaustoiminnasta sekä kotimaisesta veneenrakennusteollisuudesta kertovaa historiallista jatkumoa. Suomen merimuseon kokoelmiin kuuluu ennestään luotseihin liittyvää arkistoaineistoa, valokuvia ja esineistöä, joista suurimmat ovat purjehtiva luotsikutteri Pitkäpaasi vuodelta 1898 ja luotsikutteri L-507 vuodelta 1924. Luotsikutteri L-102:n korkea alkuperäisyyden aste lisää sen historiallista arvoa, kuten myös sen pitkä käyttöhistoria virkaveneenä sekä merellä että sisävesillä.

Kellopoijut

Valmistettu: 1800–1900 -luvun vaihteessa
Käyttöpaikka: kellopoijut ovat mahdollisesti sijainneet Helsingin sisääntuloväylällä.
Suomen merimuseon kokoelmat

Sammutusveneen keulan edessä on kaksi kellopoijua 1800–1900-luvun taitteesta. Kellopoiju on kellunut pohjaan ankkuroituna ja siinä oleva kello on soinut aaltojen keinuttaessa poijua. Nämä kellopoijut ovat olleet käytössä mahdollisesti Helsingin sisääntuloväylällä. Merenkulkuhallitus on lahjoittanut kellot Suomen merimuseolle 1970-luvulla.

Sumukellot

Valmistettu: 1900-luvun alkupuolella
Suomen merimuseon kokoelmat

Helsingin pelastuslaitoksen sammutusveneen perän puolella on kaksi sumukelloa. Kummastakin puuttuu alkuperäinen vasaramekanismi. Punainen, isompi kello on tehty 1930-luvulla ja pienempi on valmistettu 1900-luvun alussa. Kellot on lahjoittanut 1970-luvulla Merenkulkuhallitus.

Ankkurit

Ankkureita Suomen merimuseon kokoelmasta

Vellamon parkkialueen sisääntulon kohdalla on useita ankkureita Suomen merimuseon kokoelmasta. Kaksi keskellä olevaa ankkuria, tukkiankkuri ja sieniankkuri, ovat vuonna 1925 valmistuneelta majakkalaiva Storbrottenilta. Ankkurit ovat aiemmin koristaneet Merenkulkulaitoksen toimitalon pihaa Helsingin Ruoholahdessa, kunnes ne lahjoitettiin Suomen merimuseolle viraston lakkauttamisen jälkeen vuonna 2011.

Ulkokallan majakan lyhtykoju

Rakennettu 1871
Suomen merimuseon kokoelmat

Vellamon pääsisäänkäynnin viereisessä liikenneympyrässä on Ulkokallan majakan alkuperäinen lyhtykoju linsseineen. Vuonna 1871 rakennetun Ulkokallan majakan suunnitteli Axel Hampus Dahlström, ja alkuperäinen valolaite linssistöineen hankittiin Pariisista. Vellamon edessä olevan tornin alaosa ja valo ovat museokäyttöön tehtyjä.

Ulkokallan majakka automatisoitiin viimeisenä Perämeren majakoista vuonna 1974. Uusi AGAn valolaitteisto oli niin kookas, että lyhtykoju jouduttiin uusimaan. Vanha lyhtykoju kuljetettiin jäänmurtajalla Helsingin Hylkysaareen museoitavaksi. Lyhtykoju oli pitkään esillä Merimuseon vanhan toimitilan pihalla Helsingin Hylkysaaressa. Talvella 2013 se siirrettiin kunnostuksen jälkeen Vellamon eteen Kotkaan.

Merivartioalukset

Merivartiomuseo, Kymenlaakson museon kokoelmat

AV 5104 (rakennettu 1937, Turun Veneveistämö)
RV 125 (rakennettu 1961, Rauma Hollming Oy)
PV 210 (rakennettu 1984, Turku Fiskars Oy)

Merivartioasemilla käytössä olleet veneet AV 5104, RV 125 ja PV 210 kiinnittyvät museolaiturin ulkosyrjälle. Näistä vanhin on apuvene AV 5104. Ennen toista maailmansotaa rakennettu alus oli aluksi käytössä Saaristomerellä ja myöhemmin Pohjanlahdella, jossa sen numero oli AV 331. Myöhemmin vene siirrettiin sisävesille, maamme itärajalle Kiteen Närsäkkälään. Merivartijoiden Pikkuvillenä tuntema alus poistui käytöstä vasta kesällä 2016.

Jäissä kulkevat rannikkovartioveneet eli RV:t toimivat 1960-luvulta 2000-luvun alkuun asti merivartioasemien peruskalustona ja näyttivät kykynsä erityisesti kelirikkoaikana saariston elämänlankana. RV 125
oli käytössä Pirttisaaren merivartioasemalla. 

Porin merivartioaseman partiovene PV 210 kuuluu puolestaan 1980-luvulla suunniteltuun partioveneluokkaan. Nämä veneet olivat avovesikausien tärkeimpiä työkaluja ja kulkuvälineitä liki kolmenkymmenen vuoden ajan. Nykyisin käytössä oleva partioveneluokka korvasi ne 2010-luvulle tultaessa. PV 210 on museoitu käyttökuntoisena, ja se talvehtii telakalla kuten palvelusvuosinaankin.

 

 

 

Merikeskus Vellamo

Merikeskus Vellamo on kesällä 2008 avattu uudisrakennus, jonka suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti, professori Ilmari Lahdelma.

Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Tietokeskus Vellamo ja Kotkan kulttuuriasiainkeskus. Lisäksi rakennuksessa on vuokrattavia opetus-, juhla- ja kokoustiloja, ravintola ja museokauppa.

Merikeskus Vellamon julkisivu muodostuu eri sävyin maalatuista peltikaseteista ja silkkipainetuista lasilevyistä. Lasilevyjen kuva-aiheina on käytetty teräsparkki Favellin miehistöä (1912) ja Lavansaaren kauppalaivaston mastoja (1914). Hämärän laskeutuessa lasilevyjen taakse syttyvät valot.

 

Merikeskus Vellamo numeroina

  • Kokonaisala 14 366 m², huoneistoala 12 652 m²,
    tilavuus 118 000 m³.
  • Suomen merimuseon päänäyttelytilat 2 000 m²,
    vaihtuvat näyttelyt 200 m².
  • Kymenlaakson museon päänäyttelytilat 2 200 m²,
    josta 350 m² merivartiomuseolla. Vaihtuvat näyttelyt 200 m².
  • Tietokeskus Vellamo 500 m². Painettua aineistoa n.
    20 000 kirjaa ja 3 500 lehtivuosikertaa. E-lehtiä n. 22 000 kappaletta, e-kirjoja n. 260 000 nimekettä ja lisäksi useita satoja eri alojen tietokantoja.
  • Rakennuksen pituus 300 metriä ja korkein kohta
    (kattoestradin aaltomainen Hyöky) 30 metriä maan pinnasta.
  • Rungon teräsrakenteita 1 960 000 kg.
  • Julkisivun ja Hyökyn silkkipainettuja laseja 860 kpl.
  • Julkisivun fasettiverhous, 8 värisävyä, 7400 m².
  • Alumiiniritilärakenne 76 500 kg eli 50 000 juoksumetriä.
  • Lasiseiniä, lasikatoksia ja lasikaiteita 2500 m².
  • Tammiviilusta valmistettuja verhouslevyjä
    seinissä ja katoissa 6000 m².
  • Tammesta valmistettua pystypuuparkettia pääportaikossa, aulassa, kävelysillalla ja venehallissa 2400 m².