Olen jossain.

Elämää muistisairauden kanssa.

Arki muuttuu absurdiksi ja saa tragikoomisia piirteitä, jos lähimuistia ei ole. Merikeskus Vellamon opetuskäytävällä 4.4.–27.4.2017 esillä oleva, Ylen tuottama Olen jossain -kiertonäyttely esittelee aineistoa, jota toimittaja Tuula Rajavaara on usean vuoden ajan koonnut muistisairautta sairastavan äitinsä Aili Rajavaaran kanssa. Äiti ja tytär ovat taltioidun ajanjakson aikana keksineet tapoja aina oudommaksi muuttuvan arjen hallitsemiseksi. Näyttelyssä on esillä Marja Söderlundin valokuvia Ailin arjesta sekä oman lapsuus- tai nuoruuskuvan kanssa kameran eteen asettuneista Pirkanmaan muistiyhdistyksen jäsenistä, joille muistisairaus on tuttu asia.

Kiertonäyttely liittyy Olen jossain -kokonaisuuteen, johon näyttelyn lisäksi kuuluvat Ylen nettisivusto ja tv- ja radiodokumentti. Materiaali avaa oven muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä maailmaan sisältäen lohduttavaa, tukevaa ja innostavaa materiaalia muistisairaille ihmisille, heidän läheisilleen ja heidän kanssaan työskenteleville. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Myös näyttelyä katsomaan tuleva yleisö voi osallistua näyttelyyn jakamalla omia muistisairauteen liittyviä kokemuksiaan elämästä, sillä Yle kerää muistilappuja, joihin liittyy tarina. Tarinan voi liittää kiertonäyttelyyn verkkosivuston kautta: yle.fi/olenjossain. Näyttelyssä on myös selailtavissa seitsemän Ystäväni-kirjaa, joiden toivotaan innostavan kokeilemaan nettisivuja yhdessä muistisairaan ystävän kanssa. Kirjan ideaan voi tutustua myös nettisivulla.

Radiodokumentti Olen jossain (pituus 45 min), löytyy nettisivujen lisäksi Yle Areenasta 

8.5.2017 Ylen kanavalla TV1 esitetään kokonaisuuteen liittyen pitkä dokumentielokuva Dokumenttiprojektin ohjelmistossa.

Olen jossain - Aili Rajavaara pitää sylissään nukkea

< Kaikki tapahtumat